Sivut

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Charlotte Russe

Isänpäivänä isille:)

Hei taas pitkästä aikaa..:) Ollu vähän kiireitä niin en ole kerennyt postaamaan. No nyt tulisi sitte Charlotte Russen ohje jota tein ensimmäistä kertaa!
kännykällä otettu kuva(huono laatu)


KÄÄRETORTTU:

tarvitset:
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

tee näin:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot kulhossa ja lisää varovasti vaahdon sekaan. Paista pellillä jossa leivinpaperi 200-asteessa 5-10min.
Ota uunista ja käännä toiselle leivinpaperille jolla on sokeria päällä. (Jos käärit jo lämpimänä rullalle, ei rulla sitten halkeile) Avaa rulla ja laita väliin hilloa. Leikkaa paloiksi.

                                                                                                               CHARLOTTE RUSSE:

Täyte:

8kpl liivatelehteä
4dl vispikermaa
0,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1tlk säilykepersikoita
1dl säilykepersikan lientä
200g rahkaa
200g sitruunallamaustettua rahkaa

tee näin:
Laita liivatteet 10minuutiksi kylmään veteen. Sillä aikaa voit vaahdottaa vispikerman ja maustaa sen sokerilla.
Kuumenna persikan liemi kiehuvaksi(mikrossa) ja pilko persikat pieniksi.
Puristele liivatteet pois vedestä ja laita kuumaan liemeen.
Yhdistä liivateliemi rahkaan, samaten pilkotut persikat. Lisää kermavaahto lopuksi varovasti joukkoon. 
Ota noin 3litran pyöreä kulho ja muuraa kulho sisältä muovikelmulla. Laita kääretortun palat tiiviisti kulhon pohjalle ja reunoille ja laita täyte keskelle. Tasoita pinta kääretorttu viipaleiden tasalle. Hyydytä kylmässä ja tarjoile mieluiten seuraavana päivänä. Ennen tarjoilua kumoa kakku tarjottemelle ja koristele haluttaessa.


-Sofia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti